Tässä ja nyt kaikki on hyvin!

Pysähtymistä.

Hapuilevia askelia.

Uudelleen löytämistä.

Rakkautta.

Luonnon värit, tuoksut ja tuntu.

Liike ja lepo.

Veden ropina ja auringonvalo.

Musiikki.

Halauksia.

Kuuntelevia korvia.

Lempeitä katseita.

Sulje silmäsi ja hengähdä hetki, sillä 

tässä ja nyt kaikki on hyvin.

Tunne toivo, rakkaus ja onni

Sydämesi tietää sen jo!

 

Vuosi sitten juhlimme "lempilapseni" kanssa ensimmäistä yhteistä vuottamme.
Siihen mahtui paljon iloa, innostusta ja luomisen tuskaa.
Tänään ensikohtaamisestamme tulee kuluneeksi kaksi vuotta ja siksi halusin hiljaiselon keskeltä käydä kirjoittamassa tänne. Sen kunniaksi keräsin myös muutamia vanhoja kuvia tähän postaukseen.

Toinen yhteinen vuotemme kätkee sisäänsä kauniita muistoja.
Lapsuuden maisemien ihastelua, pihajuhlia terassilla  ja arkisen rakkauden tunnustuksia.
Samalla kuluneen vuoden aikana olen joutunut puntaroimaan suhdettamme vakavasti.
Minulle blogi oli unelma ja "unelma".

 Halusin, halusin ja halusin.

 Tai ainakin uskottelin itselleni haluavani.
 Jos ollaan rehellisiä, joku kuitenkin rapsutti sydäntä ja kehotti hengähtämään hetkeksi, kuulostelemaan mitä todella haluan.

 Ei ollut helppoa, vaan huiskin tuota kuiskuttajaa etäämmälle ja kiristin tahtia. 

Onneksi kuiskuttaja oli sitkeä ja lopulta se laittoi minut tajuamaan että ehkä kannattaisi tuumata hetkinen.

 Huomasin että joskus vaikeinta on pysähtyä kuuntelemaan mitä todella tahtoo, 

hellittää otetta omista päämääristä ja antaa elämän näyttää suuntaa.

 Sitä yrittää pitää epätoivoisen tiukasti suunnitelmistaan kiinni, otsaryppyjenkin uhalla.
Pysähtyminen ja unelmien kyseenalaistaminen pakottaa katsomaan itseään silmiin ja luovuttamaan ohjaksia elämälle.

Edelleenkin muistuttelen itselleni että on ihan ok hapuilla ja tarvittaessa ottaa tuumaustaukoa.
Ja rakas lukijani, tämä koskee myös sinua.
Se vasta onkin rohkeutta että myöntää epävarmuutensa ja pysähtyy kuuntelemaan omaa sydäntä.

Muista,
tämä elämä on sinun omasi.
 Kuuntele rohkeasti itseäsi, pysähdy ja luota.
Sen kyllä tuntee, kun tekee asioita jotka nousevat sydämestä.
Niistä kannattaa pitää rohkeasti kiinni.

Ja kuinka ihmeellisen ihanaa on, kun yhtäkkiä tajuaa että suloisen epäjärjestyksen keskellä istun MINÄ.
Välillä hapuilevana,
 mutta onnellisempana kuin koskaan.
Kuinka elämä onkaan osannut kuljettaa oikein ja kuljettaa jatkossakin.

 Se on tehnyt minusta minut ja sinun polkusi sinusta sinut.



Halauksin,
Aleksandra

Olette sydämessäni

Tiedän että olen ollut poissa luvattoman pitkään.

Ymmärrän ettet ehkä jaksanut enää uskoa että tulisin vielä kirjoittelemaan tänne.

Hetki sitten en tainnut uskoa sitä itsekään. Samalla jossain sydämen sopukoissa toivoin palaavani jälleen.

Rakkauteni kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja leipomiseen ei ole kadonnut minnekkään.

 Ja eipä ole vähäisintä se välittäminen, jota tunnen teitä lukijoita kohtaan. 

Tulin niin iloiseksi kun huomasin että olitte vierailleet täällä myös hiljaiseloni aikana.

Olette täyttä kultaa.

Niin, tässä kohdassa kuuluisi kai esittää selittyksiä poissaololle ja luvata olla jatkossa entistä superimpi.

Oikeasti en koe mitään pakkoa selitellä poissaoloani, mutta ehkä huomasitkin viimeisimpien postauksien kohdalla kuinka riivattu kiire alkoi kuultaa läpi.

"Pikaiset moikkaukset"  ja "koulu kutsuu".

 Tuli siis aika priorisoida tekemisiäni.

Koska blogi ei ole minulle työ, opiskelujen oli mentävä etusiajalle.

Ja ehei, en ole hukuttautunut pelkästään opiskeluihin, mutta huomasin tarvitsevani tyhjyyttä.

Myönnän, ei ollut helppoa.

Etäisyys kuitenkin on alkanut kuiskailla minulle että tässä on jotain mistä pidän.

Kai se outo vetovoima sai minut tänäyönäkin avaamaan läppärin ja kirjoittamaan teille.

Ja niistä lupauksista...en tule supermimmiksi mutta kirjoittelen jos sille on tilaa.

Olette sydämessäni,

Aleksandra 

PS. Toivon että myös vanhat ohjeeni ja postaukseni ilahduttavat teitä, mikäli minusta ei kuulu hetkeen.

Punajuurifetapiirakka

Nämä kuvat ovat seikkaileet blogini arkistossa jo reilun vuoden ajan. Syy siihen on auttamattomasti unohtunut resepti. Muistan vain hurmaavan maun, mutta ohje on täysin hukassa.

Isäinpäivätarjottavia miettiessä silmääni osui punajuuripussi. Samalla muistui mieleen tämä haahuileva piirakka. Ehkä voisin kokeilla luoda saman tyylisen ohjeen uudestaan, tuumin.

Lisäsin punajuurten joukkoon vuohenmaitofetaa ja munamaidon. Yksinkertaista, mutta niin hyvää!

Testasin ohjetta vielä uudelleen ja totesin että alkuperäinen ohje on päihitetty.

Kuvissa komeileva "punajuuripitsa" jäi vielä kehittelyyn.

Alla olevalla ohjeella leivot siis vuoassa olevan piirakan. 

Sopii loistavasti esimerkiksi pikkujoulujen ruokaisammaksi tarjottavaksi.

Punajuurifetapiirakka

(Glut, vuoka 25-27 cm)

2 2/3 dl riisijauhoja

3/4 dl pellavansiemenrouhetta  TAI (1/2 hampunsiemenrouhetta ja 1/4 dl seesaminsiemeniä)

ripaus suolaa

1/2 rkl psylliumia

2 tl leivinjauhetta

2 rkl (oliivi)öljyä

2 dl vettä

6 punajuurta (+suolaa uunissa paahtamiseen)

120 g (lampaan/vuohenmaito)fetaa

Munamaito

2 dl kermaa/kauramaitoa

2 kananmunaa

1/2 dl mustapippuria

ripaus suolaa

(halutessasi voit ripotella pinnalle vielä n.1 dl juustoraastetta)

Lado punajuuret kuorineen leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja ripottele punajuurien päälle hieman suolaa. Paahda 200 asteisessa uunissa  n. 40-50 min.

Mittaa jauhot, siemenet, psyllium, leivinjauhe ja suola kulhoon. Sekoita tasaiseksi.

Lisää joukkoon öljy ja vesi. Vaivaa taikinaksi (älä säikähdä, taikina voi olla hieman mureaa, se kuuluu asiaan).

Anna taikinan levätä jääkaapissa n. 10 min.

Voitele vuoka huolellisesti ja taputtele taikina pohjalle ja reunoille.

Esipaista pohjaa 10 min 200 asteisessa uunissa.

Kuori punajuuret ja kuutioi melko pieneksi. Levittele tasaisesti piirakkapohjan päälle.

Murustele pinnalle feta.

Sekoita munamaidon ainekset keskenään ja kaada seos piirakan päälle.

Halutessasi lisää juustoraaste.

Paista vielä 30 min 200 asteessa.

Käsi sydämellä!

Tiedätkö sen tunteen kun uni ei vain tule.

Käännät kylkeä, pyörähdät selällesi ja taas toiselle kyljelle.

Kellon vilkuileminen ja kännykän tuijottaminen ei tunnetustikkaan auta.

Silti huomaan turvautuvani molempiin.

Pieni järjen ääni muistuttaa rauhoittumisen tärkeydestä.

Kännykkä pois ja muutama syvä hengitys.

Muistutan itselleni että kaikki järjestyy ja päätän suunnata ajatukseni positiivisiin asioihin.

Huomaan kuinka kädet hakeutuvat sydämelle ja mieleen alkaa nousta kiitollisuus.

Yksi kiitollisuuden aiheista on lapsuudenkodin perinteet.

Vanhempani ovat ihailtavasti rakentaneet niitä ja antaneet meille lapsille mahdollisuuden toteuttaa visioitamme.

Syksyisin meillä on tapana pitää "syysjuhlat", joissa nautimme sadon runsaudesta ja syksyn väriloistosta. 

Tätä syksyä juhlimme viikko sitten. Päivällä herkuttelimme sienikastikkeella ja uunijuureksilla. Iltapäivällä pöytään katettiin suklaalla kuorrutettuja hedelmiä, "syötäviä myrkkysieniä" ja sacerkakkua.

Koristelu toteutettiin vaahteranlehdillä ja kynttilöillä.

Niin, vähitellen alkaa taas kynnilöiden polttamisen sesonkiaika. 

Kai katseen saa jo ujosti kääntää jouluun.

Tai ainakin ajatuksissa myhäillä, kuinka kutkuttavalta se joulun tulo taas tuntuukaan.

Ainakin minun kohdallani ihanien asioiden "mutusteleminen" saa olon onnelliseksi.

Testaa tänään listata asiat, joista olet ollut tänään kiitollinen.

Lempeää sunnuntaita! 

Suklaabanaanien ohjeen löydät tästä.

Terveellisimmät "myrkkysienet"

(Gluteeniton, 4 kpl)

4 kananmunaa

2 tomaattia

n. 1/2 dl turkkilaista jogurttia (tmv.)

Voit halutessasi maustaa jogurttia esim. ripauksella suolaa, sinappia ja mustapippuria.

Coctailtikkuja

Keitä kananmunat kypsiksi. Kuori ja leikkaa molemmista päistä pieni pala pois, jotta sienet pysyvät pystyssä.

Pese ja halkaise tomaatit.

Kiinnitä tomaatit coctailtikulla kananmunaan.

Ota jogurttia lusikaan ja töpyttele tomaatille pilkkuja. 

Vatruskat

Tänään haluaisin kirjoitella teille vähän enemmän, mutta aika ei anna periksi.

Mustavalkoisesti ajateltuna olisi oikeastaan helpompi jättää kokonaan kirjoittamatta. 

Luulenpa että täydellistä postaushetkeä ei sitten tulisikaan pitkiin aikoihin.

Siksipä totesin että haluan käydä pikaisesti jakamassa tämän mainion ohjeen.

Sain Olga Temosen vatruskan ohjesta kipinän kokeilla vatruskojen tekoa myös gluteenittomasti. 

 Muutin hieman mittasuhteita, vaihdoin jauhot gluteenittomiin ja maustoin täytteen tuoreella tillillä. 

Ilokseni totesin että näihin sai hyvin upotettua puuronjämät ja yli jääneet perunat, todellista hävikkiruokaa.

Keittele juomaksi kunnon kaakao ja nauti.

Nyt minun on aika painaa pipo päähän ja suunnata illan sählyyn.

Reipasta mieltä viikkoosi!

Vatruskat

(Glut. 10 kpl)

Täyte

2 dl keitettyä hirssiä/puuroutuvaa riisiä

2 kananmunaa

2 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna (myös ruohosipuli sopii hyvin)

15 g voita

Kuoritaikina

6 perunaa

3/4 dl täysjyväriisijauhoa

1 tl suolaa

Laita kuoritaikinan perunat kiehumaan ja tämän jälkeen aloita täytteen valmistuksesta.

Keitä hirssi (raakana n. 3/4 dl) pakkauksen ohjeen mukaisesti.

Keitä kananmunat ja pilko ne kypsennetyn hirssin joukkoon.

Hienonna tilli. Lisää myös voi ja sekoita täyte tasaiseksi.

Kuori perunat ja survo soseeksi. Mittaa jäähtyneen soseen joukkoon riisijauho ja suola.

Sekoita kimmoisaksi taikinaksi.

Muotoile taikinasta pötkö ja jaa se 10 osaan.

Kaulitse palat ohuiksi ympyröiksi riisijauhoja apuna käyttäen.

Lisää jokaisen runsas ruokalusikallinen täytettä ja nosta toinen puoli täytteen yli (niin että muodostuu puolikuun muotoisia vatruskoita). Painele sormilla reunat tiiviisti kiinni.

Paista 250 asteessa 13 min.

Ripottele pinnalle vähän herbamare suolaa.

Vaihtoehtoisesti voit voidella vatruskat voisulalla.

Syksyn kauneudesta

Olkoonkin vettä vihmova ilma, pimenevät illat ja tuulinen tuiverrus,

 syksyssä on herkkyyttä.

Luonto saa ylleen kauneimmat värit ja varvut täyttyvät marjoista. 

On sadonkorjuun aika. 

Vuosi sitten toteutin seitsemän päivän teemaviikon runsaan omenasadon innoittamana.

Tänä vuonna omenoiden saaminen ei ollutkaan itsestäänselvyys.

Olet jo varmasti kuullut, kuinka pihlajanmarjakoit päätyivät omenoihin, kun pihlajanmarjoja ei tullut lainkaan.

Näin omenasato jäi aikaisempia vuosia pienemmäksi.

Olen onnekkaassa osassa, sillä meidän kotipihan omenapuun omenat olivat käyttökelpoisia.

Suurta iloa herättivät myös isovanhempieni omenalahjoitukset.

He ovat vuosi toisensa perään kantaneet meille marjoja, hilloja, omenoita, kuivattuja suppilovahveroita jne.

Mummolassa on herkuteltu savustetulla kalalla, maisteltu kuusenkerkkää ja pujotettu matoa koukkuun.

Täytyy todeta että ihailen heidän elämänasennettaan.

Aitous, itse tekeminen ja sen tuoma voima välittyy isovanhempieni touhuilusta.

Tästä haluan ottaa opiksi.

Siksi työnsin viikonloppuna kumisaappaat jalkaan,

poimin omenat puusta ja tunsin vesisateen ropisevan hiuksilleni.

Siksi leivon itse leipäni, taitan tillin äidin kasvimaalta ja harjoittelen isoäidinneliöiden virkkaamista. 

Nautitaan syksystä. 

Halaus, välitän sinusta!

ps. Leivo sadepäivän iloksi lempipullaasi.

Tällä hetkellä tämä on minun suosikkini.

Ohje on vasta kehitteillä, mutta lupaan kertoa sen sinulle, kun se on valmis.