keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Onnea lempilapselleni!


























 "Blogin nimi syntyi siitä ajatuksesta että jokainen voi omalla elämänasenteellaan saada hyvinvointia ja iloa arkisiinkin päiviin. Elämän onni löytyy, kun on valmis näkemään positiivsia asioita ympärillään ja samalla hyväksyy myös ikävät tunteet ja tapahtumat osana elämää."

Näin kirjoittelin teille vuosi sitten uunituoreen blogini äärellä.
Halusin jakaa leivontaideoita ja ajatuksia elämästä, katsoa kuinka siivet kantavat tällä saralla.
Vuoteen on mahtunut omenan täyteinen teemaviikko, arvontoja ja 80 leivonnaista.
Blogaamiseen käytettyjä tunteja en viitsi edes laskea, mutta tiedän että niitä on valtavasti!
Reseptin suunnittelua, testausta, mahdolliset uudelleen testaukset, kuvaamista, kuvien muokkausta, tekstien muotoilua jne.
Kyllä, tästä täytyy oikeasti pitää, jotta jaksaa nähdä tuon kaiken vaivan:)
Juhlapäivän kunniaksi kokosin tähän postaukseen suosikkiohjeita vuoden varrelta.

Blogin kantavana teemana ovat olleet gluteenittomuus ja heiman terveellisemmät vaihtoehdot.
Samalla olen halunnut säilyttää rennon meiningin,
 joten toisinaan hampaat on upotettu vehnäseen tai sokerikuorrutteiseen pullaan.
Olempa tainnut tunnustaa myös rakkauteni jouluun, leipään ja mozzaellaan.
Ja tietenkin illanistujaisiin ihanassa seurassa, maistuvaa ruokaa mussuttaen.

Blogi on saanut minut tarttumaan hetkeen, ja tallettamaan suuret ja pienet ilot kuviksi.
Se on inspiroinut kokeilemaan uutta ja ohjaillut silmäni keräilemään ideoita ympäristöstä.
Totuuden nimissä kerrottakoon että blogaaminen on aiheuttanut myös unettomia öitä.
Sitä haluaisi aina pystyä antamaan parastaan.
Toivon että blogistani on välittynyt sydän, jolla kirjoitan, leivon ja kuvaan.
Uskon että sen kautta voin tuoda inhimillisyyttä ja aitoutta tähän kasvottomaan kohtaamismaailmaan.

Haluan kiittää teitä jokaista lukijaksi jäänyttä ja satunnasita kävijää.
Te teette tästä entistä merkityksellisempää.
Olen iloinnut jokaisesta kannustuksesta ja kommenteista, joissa kerrotte pitävänne blogistani.
Se rohkaisee jatkamaan.

Tänään minun ei tarvinnut pestä kuppeja, kippoja ja vispilöitä, sillä herkuttelin lempilapseni synttärikakkua kahvilassa, rauhallisesta tunnelmasta nauttien ja tätä tekstiä kirjoitellen.


Kiittäen,
Aleksandra





6 kommenttia:

  1. Mää tykkään tästä sun blogista tosi palijo! :) harvemmi vaa tullee kommentoitua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Riksu, ilo kuulla että pidät blogistani!:)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Onnea vuoden täyttävälle blogille! Oot huikeen taitava kirjottamaan näitä tekstejä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos valtavasti, mukava kuulla että pidät teksteistäni!:)

      Poista
  4. Onnea vuoden täyttävälle blogille! Oot huikeen taitava kirjottamaan näitä tekstejä!:)

    VastaaPoista