sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Pestotäytteiset leivät




Näin on viikko vierähtänyt leipäteeman parissa.
Ehkäpä ohjeet ovat inspiroineet teitä ja voitte palata niihin ajan mittaan uudestaan.
Tänään hyödynnetään yhtä viikon leivistä ja tehdään sille maukas täyte.

Ps. Eilisen vuokaleipä vietiin kirjaimellisesti käsistä, kun sitä iltapalaksi tarjoilin.
Uskompa että tämän päivän täyte maistuisi hyvin myös tuolla leivällä.

Pestoleivät
(Gluteeniton, täyte riittää noin kahdelle leivälle)

Katso pohjaleivän ohje tästä

1/2 dl turkkilaista jogurttia
1/3 dl  maitorahkaa
2-3  rkl pestoa
1/2 punasipulia
1 tomaatti
tuoretta ruohosipulia

Pintaan  ripaus suolaa ja mustapippuria
Koristeeksi mansikoita

Paahda juustoteeleivät esim. leivänpaahtimessa.
Sekoita turkkilainen jogurtti ja maitorahka keskenään.
Jaa seos kahtia ja lisää toiseen pesto.
Hienonna punasipuli ja kuullota öljyssä pannulla.
Pilko tomaatti hyvin pieniksi paloiksi.

Laita leivän pintaan ensimmäiseksi maustamatonta jogurttirahkaseosta.
Lusikoi tämän päälle pestoseos.
Lisää kuullotetut sipulit ja tomaattipalat.
Koristele pinta ruohosipulilla ja mansikalla.
Halutessasi voit ripsauttaa pintaan vielä hiukan mustapippuria ja suolaa. Huomaa kuitenkin että pesto on jo itsessään hyvin suolaista, joten maltti on valttia!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti