perjantai 28. elokuuta 2015

Pihajuhlat
















Olen tainnut hurahtaa näihin helteisiin.
On ollut ihana mennä ja tulla vapaasti, loikoilla auringossa ja leipoa, leipoa ja leipoa.
Hurahtamiseni seurauksena blogin postaukset laahaavat nyt useamman viikon jäljessä.
Toisaalta, luulempa että sinäkin olet mieluummin nauttinut intiaanikesästä, kuin tuijotellut tietokoneen näyttöä.
Tänään, sateisempana syyspäivänä oli aika istahtaa koneen ääreen ja kertoa teille ihanasta pihajuhlasta, jota vietimme pari viikkoa sitten.

Idea näistä kekkereistä syntyi reippaan pyöräilyn jälkimainigeissa.
Makoilimme pikkusiskoni kanssa laiturilla ja pohdimme, millainen olisi unelmiemme päivä.
Hetken tuumailtuamme totesimme että siihen kuuluisi  reipas aamulenkki, leipomista, ystäviä ja  pihajuhlat.
Ja miksipä unelmien päivä ei voisi olla jo tänään!

Kotona keittiön valloitti kaksi tarmokasta jauhopeukaloa.
Syntyi mutakakkua, paistettuja persikoita ja kesäkurpitsaviipaleita, juustosarvia ja perunasalaattia.
Koristeeksi askartelimme viirinauhat, jotka vilahtivatkin jo saaripiknik postauksessa.
Pöytään istuimme lähes koko perheen voimin.
 Nautimme hyvästä seurasta, ihanasta ilmasta ja maukkaasta ruoasta.

Valitettavasti en voi ilahduttaa teitä tuon suloisen kakun ohjeella, sillä se löytyy vain pikkusiskoni päästä.
Mitään tarkkoja mittoja emme siis ottaneet ylös.
Sen voin kuitenkin kertoa että pohjat ovat tehty mutakakun ohjeella ja välissä on mansikkarahkaa.
Pinnalle blendattiin mansikoista ja banaanista sosetta ja koristeeksi poimittiin päivänkakkaroita.
Ehkä näiden vinkkejen avulla sinä loihdit alkuperäistäkin ehomman luomuksen.

Juustosarvien ohjeen löydät tästä.

Paistetut persikat
(Glut.)

1 kg persikoita
voita paistamiseen

Mausta persikat hunajalla, vaniljasokerilla, kanelilla ja ripauksella kardemummaa

Halkaise persikat ja poista kivet.
Paista pannulla leikkuupinta alaspäin, niin että pinta saa väriä.
Aseta puolikkaat pellille (leikkauspinta ylöspäin) ja ripottele pinnalle mausteita.
Paista 225 asteessa n. 5 min.
Koristele mintunlehdillä.

Kermaviilikasteike

2 dl kermaviiliä
1 dl maitorahkaa
3 1/2 rkl tomusokeria
1/2 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua hetki.

Kesäkurpitsaviipaleet

Leikkaa kesäkurpitsa n. 1/2 cm paksuisiksi viipaleiksi.
Ripota pinnalle hieman suolaa ja odota hetki, jotta ylimääräinen neste nousee pintaan.
Taputtele neste pois esimerkiksi talouspaperilla.
Lisää pintaan suolaa ja mustapippuria.
Paista viipaleita voi-öljy seoksessa, niin että pinta saa väriä.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tuo kakku näyttää niin herkulliselta ja kauniilta, sopivan rento lopputulos.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten mukava kuulla!:) Ja kakku maistui kyllä kaikille, maku vain parani kun kakunrippeet olivat yön yli kylmäkaapissa.

      Poista