maanantai 11. elokuuta 2014

Pätkismuffinssit





Eilen saimme yllätysvieraita, joten taas oli aihetta leipoa. Ostin Kuopion reissulta ihanan tarjottimen, joka suorastaan huusi seurakseen muffinsseja. Päätinkin leipoa näppäräksi havaitulla ohjeella pätkismuffinsseja ja tällä kertaa ohje on lainattu pienin muutoksin täältä. Itse laitoin tähän ohjeeseen hieman talkkunaa. Muutoin nämä ovatkin täysin vehnäsiä (näimpä, kyllä niitäkin voi välillä käyttää:)

Koristelin muffinssit vaniljakermapursotuksella. Lisäksi askartelin päälle washiteipistä ja coctailtikuista pieniä lippuja. Kuvausilma ei ollut parhaimmillaan, mutta en voinut jättää näitä kuvaamatta!


Tässä vielä minun versioni ohjeesta

Pätkismuffinssit

1 pussi pätkiksiä
150g margariinia
1,5dl sokeria
2 kananmunaa
1/2 dl talkkunaa
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2 1/2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 dl maitoa

Koristelu
2dl kermaa
1tl vaniljasokeria

Coctailtikkuja
washiteippiä

Paloittele puolet pätkispussista (loput säilytetään muffinssien keskiosaan).
 Sekoita kuivat aineet keskenään (talkkuna, vehnäjauho, leivinjauhe, kaakaojauhe). 
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. 
Lisää joukkoon yksitellen kananmunat. Lopuksi lisää keskenään sekoitetut jauhot ja maito. 
Nostele joukkoon paloitellut pätkikset ja sekoita varovasti.
Lusikoi taikinaa muffinssivuokiin n. 1 reilu lusikallinen/vuoka. Taikinasta tulee n. 12 isoa tai 16 pientä muffinssia. Aseta jokaisen muffinssin keskelle pätkispala. 
Paista 220 asteessa n. 12 min.

Vatkaa kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Pursota JÄÄHTYNEIDEN muffinssien pinnalle. Viimeistele muffinssit pienillä lipuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti