tiistai 19. toukokuuta 2015

Muuttosafkaa






Täällä sitä elellään pahvilaatikoiden keskellä, ikkunoita pesten ja kaappeja jynssäten.
Vielä olisi viikko jäljellä tätä hyrskynmyrskylä elämää. 
Vaikka samalla täytyy myöntää että jollakin ihmeellisellä tavalla myös pidän tästä huhkimisesta.
Kaiken pakkailun ja puunailun keskellä preikkien pitäminen on kuitenkin kultaakin kalliimpaa ja helpot ruokaohjeet ovat osoittautuneet pelastukseksi.
Viikonloppuna helppo salaatti syntyi kalatisikin lohesta, verigreipistä, punasipulista ja rucolasta.
Kylkiäiseksi nautittiin vihreää Jasmiini teetä, pala omenajäädykettä ja pari jaksoa lempparisarjaa.
Näillä mentiin, ja taas oli uutta intoa laittaa tavaraa kokoon, kohti uutta asuntoa.

Lohisalaatti
Punaista Salanovaa
200g lämminsavustettua lohta
1/2 verigreippi
pala punasipulia
pintaan auringonkukansiemeniä

Yhdistele kaikki ainekset rennoksi salaatiksi ja nauti.


Suloisen sateista tiistaita!



keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Onnea lempilapselleni!


























 "Blogin nimi syntyi siitä ajatuksesta että jokainen voi omalla elämänasenteellaan saada hyvinvointia ja iloa arkisiinkin päiviin. Elämän onni löytyy, kun on valmis näkemään positiivsia asioita ympärillään ja samalla hyväksyy myös ikävät tunteet ja tapahtumat osana elämää."

Näin kirjoittelin teille vuosi sitten uunituoreen blogini äärellä.
Halusin jakaa leivontaideoita ja ajatuksia elämästä, katsoa kuinka siivet kantavat tällä saralla.
Vuoteen on mahtunut omenan täyteinen teemaviikko, arvontoja ja 80 leivonnaista.
Blogaamiseen käytettyjä tunteja en viitsi edes laskea, mutta tiedän että niitä on valtavasti!
Reseptin suunnittelua, testausta, mahdolliset uudelleen testaukset, kuvaamista, kuvien muokkausta, tekstien muotoilua jne.
Kyllä, tästä täytyy oikeasti pitää, jotta jaksaa nähdä tuon kaiken vaivan:)
Juhlapäivän kunniaksi kokosin tähän postaukseen suosikkiohjeita vuoden varrelta.

Blogin kantavana teemana ovat olleet gluteenittomuus ja heiman terveellisemmät vaihtoehdot.
Samalla olen halunnut säilyttää rennon meiningin,
 joten toisinaan hampaat on upotettu vehnäseen tai sokerikuorrutteiseen pullaan.
Olempa tainnut tunnustaa myös rakkauteni jouluun, leipään ja mozzaellaan.
Ja tietenkin illanistujaisiin ihanassa seurassa, maistuvaa ruokaa mussuttaen.

Blogi on saanut minut tarttumaan hetkeen, ja tallettamaan suuret ja pienet ilot kuviksi.
Se on inspiroinut kokeilemaan uutta ja ohjaillut silmäni keräilemään ideoita ympäristöstä.
Totuuden nimissä kerrottakoon että blogaaminen on aiheuttanut myös unettomia öitä.
Sitä haluaisi aina pystyä antamaan parastaan.
Toivon että blogistani on välittynyt sydän, jolla kirjoitan, leivon ja kuvaan.
Uskon että sen kautta voin tuoda inhimillisyyttä ja aitoutta tähän kasvottomaan kohtaamismaailmaan.

Haluan kiittää teitä jokaista lukijaksi jäänyttä ja satunnasita kävijää.
Te teette tästä entistä merkityksellisempää.
Olen iloinnut jokaisesta kannustuksesta ja kommenteista, joissa kerrotte pitävänne blogistani.
Se rohkaisee jatkamaan.

Tänään minun ei tarvinnut pestä kuppeja, kippoja ja vispilöitä, sillä herkuttelin lempilapseni synttärikakkua kahvilassa, rauhallisesta tunnelmasta nauttien ja tätä tekstiä kirjoitellen.


Kiittäen,
Aleksandra





tiistai 12. toukokuuta 2015

Aina löytyy syy leipoa kakku!








Tiedättekö,
tänään on ollut yksi niistä päivistä jolloin elämä tuntuu hymyilevän, vaikka haastettakin riittää.
Ehkäpä juuri siksi pienet ilonaiheet ovat tuntuneet suurilta.
On onni saada nukahtaa hymy huulilla ja voida huomata hymyilevänsä pitkin päivää.
Tänään hymyn huulilleni ovat nostattaneet aamupalapuuro ystävän seurassa, lempeässä tuulessa juoksentelu, kirjastoon saapunut Hyvän elämän anatomia kirja, höyryävä teekupponen loisto seurassa sekä ihanat kämppikset.
Enkä voi jättää mainitsematta vielä illan joogaa.
Kiitos näistä!
Viikonloppuna kiitettiin yhtä tärkeimmistä.
Äitejä, isoäitejä, heitä jotka ovat suurella sydämellä meitä hoivanneet.
Antaneet parastaan.
Oli aihetta kakun leipomiseen.
Ohje ei aivan ehtinyt äitienpäiväksi, mutta onneksi kevät on juhlia täynnä.
Eilen sain taas makuraadin paikalle ja kakku todettiin toimivaksi.
Uskallan siis suositella sinullekkin!

Rattoisaa tiistai iltaa!

Mustaherukkaraakakakku
(Gluteeniton, maidoton, sokeriton
vuoka 18x9 cm)

Pohja
1dl manteleita
100 g taatelia
1/3 dl kookoshiutaleita
1/2 dl mantelijauhetta
1/2 dl riisihiutaleita
1tl hunajaa
ripaus (ruusu)suolaa

Mustaherukkatäyte
2,5 isoa banaania
200 g mustaherukoita (pakaste)
1,5 rkl chiansiemeniä
3 tl hunajaa
1 tl vaniljauutetta
1,5 dl kylmäpuristettua kookosöljyä

Koristelu
1/3 pohjamurusta
1 rkl kookoshiutaleita
20 g raakasuklaata raastettuna

Ota mustaherukat sulamaan huoneenlämpöön.
Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, jotta kakun irrottaminen vuoasta on helpompaa.
Blendaa kaikki pohjan ainekset tasaiseksi massaksi.
Ota siitä 1/3 sivuun koristelua varten.
Painele loppu massa tiiviisti vuoan pohjalle.

Blendaa banaanit, mustaherukat ja chiansiemenet keskenään. 
Mausta hunajalla ja vaniljauutteella.
Sulata kookosöljy vesihauteessa ja sekoita massan joukkoon.
Kaada seos pohjan päälle ja anna kovettua pakkasessa vähintään 4 tuntia.

torstai 7. toukokuuta 2015

"Puhele itsellesi kuin rakkammallesi"




Sain tällä viikolla rakkaalta ystävältäni viestin.


                                          " Talk to yourself as you would to someone you love"

Havahduin taas miettimään, kuinka tärkeää olisi muistaa kohdella itseään kuin kalleinta aarretta.
 Paijata, kuiskia iloisia ajatuksia ja puhella kuin rakkaimmalleen.
Suhdetta itseensä voisi kai verrata parisuhteeseen.
Myös siinä kysytään tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä.
Tarvitaan lujaa lempeyttä, 
kykyä kuunnella omia tarpeita,
itsekuria ja armollisuutta.

Tulee päiviä, jolloin tyytymättömyys ottaa vallan.
Omien aikaansaannosten puutteelisuus tai saamattomuus voivat piinaavat.
Silloin tarvitaan rakkautta, ääntä, jolla puhuisit myös kumppanillesi.
Joskus se voi olla napakka kehotus lähteä lenkille, toisinaan jäädä lepäilemään.
Se on itsensä kuuntelemista ja luottamuksen antamista omille tuntemuksille.
Onneksi tulee myös niitä päiviä, jolloin peilistä katsoo ihan kiva tyyppi.
 Elämä tuntuu jokseenkin kulkevan mukavia polkuja ja on helppo hymyillä.
Opitaan molemmista.
Otin haasteeksi kuiskailla itselleni iloisia ajatuksia,
taputtaa olalle niin myötä ja vastoinkäymisissä ja 
helliä myös arjen keskellä.

Otatko sinäkin haasteen vastaan?
En tiedä,
mutta ehkä voisit kokeilla.
Työnnä käsi sämpylätaikinaan, helli itseäsi ja anna ajatuksillesi aikaa.
Listaa päivän iloiset asiat.
Ole kuulolla, jos mielessäsi on haastaviakin tunteita.
Laita ne vain merkille.
Pyörittele taikina pikkuisiksi sämpylöiksi.
Työnnä pelti lämpöiseen uuniin.
Ihastele kuinka sämpylät pullistuvat ja ruskettuvat.
Mutusta tuoreena, 
aisti ja nauti.


Siemensämpylät
(Gluteeniton, 16 kpl)

Juuri
5dl kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
2 tl hunajaa
3 dl tattarijauhoa
1 dl riisijauhoja
1 rkl psylliumia

Lisää juureen
2 dl karkeita riisijauhoja
2,5dl riisijauhoja
1 dl hampunsiemenrouhetta
1 dl auringonkukansiemeniä
1 tl suolaa
4 rkl öljyä

Pintaan
 Voitele kananmunalla
auringonkukansiemeniä

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon ja vatkaa voimakkaasti vispilällä.
Sekoita joukkoon hunaja, jauhot ja psyllium. 
Anna juuren tekeytyä peitettynä n.15 min.

Lisää juuren joukkoon loput jauhoista, hampunsiemenrouhe, siemenet ja sekoita.
Lisää joukkoon suola ja öljy.
Vaivaa taikinaksi (taikina kannattaa tarvittaessa kaataa pöydälle ja vaivata siinä).
Jaa taikina kahteen osaan.
Muotoile pötköksi ja jaa 8 osaan.
Pyörittele sämpylöiksi ja aseta pellille kohoamaan n. 30 minuutiksi.
Voitele kananmunalla ja ripottele pintaan auringonkukansiemeniä.
Paista 225 asteessa n. 12 min.



lauantai 2. toukokuuta 2015

Banaanimuffinssit





De är så söta, eller hur!?
Ja, verkligen.
Suloisuus piilee ihanissa paperivuoissa, jotka sain ulkomaantuliaiseksi sijaistamaltani opettajalta.
Kuinka iloiseksi tulinkaan, lämmin kiitos!

Inspiraatio lähti juuri muffinssivuoista.
Olin jo kauan halunnut tehdä banaanileipää, ja nyt päätin kokeilla sitä muffinssin muodossa.
Halusin tehdä lopputuloksesta maidottoman, joten korvasin maidon kookosmaidolla.
Pintaan tein cashewpähkinöistä vaadon, jonka makeutin banaanilla.

Minulla oli ihana testiryhmä mutustelemassa ja arvioimassa lopputulosta. 
Annoin heille tehtäväksi erottaa leivoksen raaka-aineita ja sehän sujui hienosti!
Kommentien pohjalta kokonaisuus oli muhkea ja runsas.
Suosittelen kokeilemaan:)


Banaanimuffinssit
(gluteeniton, maidoton 8kpl)

2 kypsää banaania
1/4 dl kookosöljyä
1 kananmuna
3/4tl kaardemummaa
3/4 tl kanelia
1/2 tl aitovaniljajauhetta
1l leivinjauhetta
1/2 dl kaurahiutaleita
1 1/4 dl tattarijauhoja
3/4 dl kaurajauhoja
1/3dl kookosmaitoa
1/2 dl vettä
3 rkl intiaanisokeria
(pieni kourallinen rouhittuja manteleita)

+1/2 banaania

Vaahto

2dl cashewpähkinöitä
1tl hunajaa
1/2 banaani
1/3 tl vaniljajauhetta
1/2 rkl vettä
1 tl kookosöljyä

Pinnalle
n. 2 rkl kookosrouhetta

Laita vaahdon cashewpähkinät likomaan väljään veteen ja anna olla vähintään 5 h.

Aloita muffinssitaikinan tekeminen muussaamalla banaanit.
Lisää joukkoon sula kookosöljy ja mausteet.
Sekoita tasaiseksi.
Lisää jauhot, kookosmaito, vesi ja intiaanisokeri.
Lisää halutessasi joukkoon myös rouhittuja manteleita.

Laita muffinssivuoan pohjalle vähän taikinaa. 
Leikkaa banaanista viipale ja aseta se muffinssin keskelle.
Lisää taikinaa niin että banaaniviipale peittyy.
Paista 175 asteessa noin 20 min.

Mittaa liotetut cashewpähkinät blenderiin ja aja tasaiseksi massaksi. Mittaa joukkoon kaikki muutkin aineet ja aja tasaiseksi.
Lusikoi vaahto muffinssien pinnalle ja koristele kookosrouheella.
Huomaa että vaahto tummuu banaanin vuoksi. 
Jos haluat tarjoilla muffinit vaalealla vaahdolla, nauti heti, tai makeuta kokonaan hunajalla!:)