perjantai 13. toukokuuta 2016

Sydämesi tietää sen jo!

 







Vuosi sitten juhlimme "lempilapseni" kanssa ensimmäistä yhteistä vuottamme.
Siihen mahtui paljon iloa, innostusta ja luomisen tuskaa.
Tänään ensikohtaamisestamme tulee kuluneeksi kaksi vuotta ja siksi halusin hiljaiselon keskeltä käydä kirjoittamassa tänne. Sen kunniaksi keräsin myös muutamia vanhoja kuvia tähän postaukseen.

Toinen yhteinen vuotemme kätkee sisäänsä kauniita muistoja.
Lapsuuden maisemien ihastelua, pihajuhlia terassilla  ja arkisen rakkauden tunnustuksia.
Samalla kuluneen vuoden aikana olen joutunut puntaroimaan suhdettamme vakavasti.
Minulle blogi oli unelma ja "unelma".
 Halusin, halusin ja halusin.
 Tai ainakin uskottelin itselleni haluavani.
 Jos ollaan rehellisiä, joku kuitenkin rapsutti sydäntä ja kehotti hengähtämään hetkeksi, kuulostelemaan mitä todella haluan.
 Ei ollut helppoa, vaan huiskin tuota kuiskuttajaa etäämmälle ja kiristin tahtia. 
Onneksi kuiskuttaja oli sitkeä ja lopulta se laittoi minut tajuamaan että ehkä kannattaisi tuumata hetkinen.

 Huomasin että joskus vaikeinta on pysähtyä kuuntelemaan mitä todella tahtoo, 
hellittää otetta omista päämääristä ja antaa elämän näyttää suuntaa.
 Sitä yrittää pitää epätoivoisen tiukasti suunnitelmistaan kiinni, otsaryppyjenkin uhalla.
Pysähtyminen ja unelmien kyseenalaistaminen pakottaa katsomaan itseään silmiin ja luovuttamaan ohjaksia elämälle.

Edelleenkin muistuttelen itselleni että on ihan ok hapuilla ja tarvittaessa ottaa tuumaustaukoa.
Ja rakas lukijani, tämä koskee myös sinua.
Se vasta onkin rohkeutta että myöntää epävarmuutensa ja pysähtyy kuuntelemaan omaa sydäntä.

Muista,
tämä elämä on sinun omasi.
 Kuuntele rohkeasti itseäsi, pysähdy ja luota.
Sen kyllä tuntee, kun tekee asioita jotka nousevat sydämestä.
Niistä kannattaa pitää rohkeasti kiinni.

Ja kuinka ihmeellisen ihanaa on, kun yhtäkkiä tajuaa että suloisen epäjärjestyksen keskellä istun MINÄ.
Välillä hapuilevana,
 mutta onnellisempana kuin koskaan.
Kuinka elämä onkaan osannut kuljettaa oikein ja kuljettaa jatkossakin.
 Se on tehnyt minusta minut ja sinun polkusi sinusta sinut.



Halauksin,
Aleksandra