keskiviikko 24. elokuuta 2016

Tässä ja nyt kaikki on hyvin!



Pysähtymistä.
Hapuilevia askelia.
Uudelleen löytämistä.
Rakkautta.

Luonnon värit, tuoksut ja tuntu.
Liike ja lepo.
Veden ropina ja auringonvalo.
Musiikki.
Halauksia.
Kuuntelevia korvia.
Lempeitä katseita.

Sulje silmäsi ja hengähdä hetki, sillä 
tässä ja nyt kaikki on hyvin.






perjantai 13. toukokuuta 2016

Sydämesi tietää sen jo!

 







Vuosi sitten juhlimme "lempilapseni" kanssa ensimmäistä yhteistä vuottamme.
Siihen mahtui paljon iloa, innostusta ja luomisen tuskaa.
Tänään ensikohtaamisestamme tulee kuluneeksi kaksi vuotta ja siksi halusin hiljaiselon keskeltä käydä kirjoittamassa tänne. Sen kunniaksi keräsin myös muutamia vanhoja kuvia tähän postaukseen.

Toinen yhteinen vuotemme kätkee sisäänsä kauniita muistoja.
Lapsuuden maisemien ihastelua, pihajuhlia terassilla  ja arkisen rakkauden tunnustuksia.
Samalla kuluneen vuoden aikana olen joutunut puntaroimaan suhdettamme vakavasti.
Minulle blogi oli unelma ja "unelma".
 Halusin, halusin ja halusin.
 Tai ainakin uskottelin itselleni haluavani.
 Jos ollaan rehellisiä, joku kuitenkin rapsutti sydäntä ja kehotti hengähtämään hetkeksi, kuulostelemaan mitä todella haluan.
 Ei ollut helppoa, vaan huiskin tuota kuiskuttajaa etäämmälle ja kiristin tahtia. 
Onneksi kuiskuttaja oli sitkeä ja lopulta se laittoi minut tajuamaan että ehkä kannattaisi tuumata hetkinen.

 Huomasin että joskus vaikeinta on pysähtyä kuuntelemaan mitä todella tahtoo, 
hellittää otetta omista päämääristä ja antaa elämän näyttää suuntaa.
 Sitä yrittää pitää epätoivoisen tiukasti suunnitelmistaan kiinni, otsaryppyjenkin uhalla.
Pysähtyminen ja unelmien kyseenalaistaminen pakottaa katsomaan itseään silmiin ja luovuttamaan ohjaksia elämälle.

Edelleenkin muistuttelen itselleni että on ihan ok hapuilla ja tarvittaessa ottaa tuumaustaukoa.
Ja rakas lukijani, tämä koskee myös sinua.
Se vasta onkin rohkeutta että myöntää epävarmuutensa ja pysähtyy kuuntelemaan omaa sydäntä.

Muista,
tämä elämä on sinun omasi.
 Kuuntele rohkeasti itseäsi, pysähdy ja luota.
Sen kyllä tuntee, kun tekee asioita jotka nousevat sydämestä.
Niistä kannattaa pitää rohkeasti kiinni.

Ja kuinka ihmeellisen ihanaa on, kun yhtäkkiä tajuaa että suloisen epäjärjestyksen keskellä istun MINÄ.
Välillä hapuilevana,
 mutta onnellisempana kuin koskaan.
Kuinka elämä onkaan osannut kuljettaa oikein ja kuljettaa jatkossakin.
 Se on tehnyt minusta minut ja sinun polkusi sinusta sinut.



Halauksin,
Aleksandra

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Olette sydämessäni









Tiedän että olen ollut poissa luvattoman pitkään.
Ymmärrän ettet ehkä jaksanut enää uskoa että tulisin vielä kirjoittelemaan tänne.
Hetki sitten en tainnut uskoa sitä itsekään. Samalla jossain sydämen sopukoissa toivoin palaavani jälleen.
Rakkauteni kirjoittamiseen, kuvaamiseen ja leipomiseen ei ole kadonnut minnekkään.
 Ja eipä ole vähäisintä se välittäminen, jota tunnen teitä lukijoita kohtaan. 
Tulin niin iloiseksi kun huomasin että olitte vierailleet täällä myös hiljaiseloni aikana.
Olette täyttä kultaa.
Niin, tässä kohdassa kuuluisi kai esittää selittyksiä poissaololle ja luvata olla jatkossa entistä superimpi.
Oikeasti en koe mitään pakkoa selitellä poissaoloani, mutta ehkä huomasitkin viimeisimpien postauksien kohdalla kuinka riivattu kiire alkoi kuultaa läpi.
"Pikaiset moikkaukset"  ja "koulu kutsuu".
 Tuli siis aika priorisoida tekemisiäni.
Koska blogi ei ole minulle työ, opiskelujen oli mentävä etusiajalle.
Ja ehei, en ole hukuttautunut pelkästään opiskeluihin, mutta huomasin tarvitsevani tyhjyyttä.
Myönnän, ei ollut helppoa.
Etäisyys kuitenkin on alkanut kuiskailla minulle että tässä on jotain mistä pidän.
Kai se outo vetovoima sai minut tänäyönäkin avaamaan läppärin ja kirjoittamaan teille.
Ja niistä lupauksista...en tule supermimmiksi mutta kirjoittelen jos sille on tilaa.



Olette sydämessäni,
Aleksandra 


PS. Toivon että myös vanhat ohjeeni ja postaukseni ilahduttavat teitä, mikäli minusta ei kuulu hetkeen.