keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Pörröisen mörön voittaja!





Opiskelumaailmassa edetään lukukausittain.
Syksyllä asioita tehdään joululomaa tähystellen, ja vähemmän tärkeät tehtävät tulee helposti siirrettyä "joulun jälkeiseen elämään".
Kevään aikana työt on kuitenkin saatettava loppuun.
 Deadlinet täyttävät kalenterin ja kesän työkuviot vaativat useiden työhakemusten täyttämistä.
Pian huomaan kuinka pörröinen mörkö, nimeltään stressi, alkaa taas nostaa sitkeästi päätään.
Ehkä tämä kaveri on harmillisen tuttu vieras myös sinulle.
  Toivottavasti olet löytänyt keinoja sen selättämiseen.
Itsekin olen, ja haluan aina vain oppia lisää.
Onhan kyseessä yksi keskeinen hyvinvoinnin heikentäjä.
Sanotaan että käsillä tekeminen rentouttaa ja luominen auttaa purkamaan paineita.
Ehkä juuri siksi viihdyn keittiössä, itseni toteuttamisen paratiisissa. 
Olen huomannut luovuuden vapauttavuuden myös liikunnan parissa ja uppoutuessani sisustussuunnitelmiin tai musiikkiin.
 Tiedän että toisinaan voi tuntua ettei luovuutta ole lainkaan.
Esimerkiksi kovan paineen alla itsensä vapaa ilmaiseminen ei välttämättä tunnu luonnistuvan.
Korvien väli ei anna mielelle lupaa harhailla.
Sisältä karjutaan että "pysy vain asiassa, tämä ja tämä on vielä tekemättä".
Joskus vaikeimmalta tuntuva asia on kuitenkin juuri sitä, mitä eniten tarvitset.
Stressin keskellä rentouttavaa tekemistä sisältävä tauko voi tehdä ihmeitä.
Pääasia että teet jotakin mukavaa, vaatimatta itseltäsi erityistä tulosta.

Toisinaan itsensä voi löytää uskomasta omaan lahjattomuuteen.
"Enhän minä ole koskaan ollut luova, ei minusta ole tuollaiseen".
Ja höpsistä!
Jokaisessa meissä on luovuuden lähde.
Se voi olla esimerkiksi rytmitajua, visuaalisuutta, liikunnallisuutta tai kykyä kirjoittaa tarinoita.
Luovuuden lopputuloksen ei tarvitse aina olla jotain erityistä. 

Tässäpä oiva esimerkki arkisesta luovuudesta.
Viime viikolla tein guacamolea ja täytin sillä valmiita ruis-sipsejä.
 Koristelu hoitui tuoreella basilikalla ja sormisuolalla.
Ei siis mikään uusien ideoiden ilotulitus, mutta kyllä tällä pörröinen mörkö voitettiin!
Keittiössä touhutessa stressinaiheet jäivät hetkeksi taka-alalle ja luova toiminta antoi tsemppiä seuraavaan rutistukseen.
Nämä suupalat eivät tällaisenaan ole gluteenittomia. Halutessasi voit taiteilla guacamolen seuraksi siemennäkkäriä ja mums, nyt myös gluteeniton maha kiittää!
Luovaa ja stressitöntä loppuviikkoa!


Guacamole 
(n. 12 kpl)

n. 100g avokadoa
1/2 tomaattia
1/2 punasipuli
1/2 rkl sitruunamehua
1 pieni valkosipulin kynsi
ripaus mustapippuria
ripaus suolaa
(1/2 tl intiaanisokeria)

Pohjaksi
Ruis-sipsejä tai gluteenitonta näkkäriä

Pinnalle 
Basilikan lehtiä
Sormisuolaa

Kuori ja pilko avokado. Muussaa haarukalla pieneksi.
Pilko tomaatti, sipuli ja valkosipulinkynsi mahdollisimman hienoksi.
Yhdistä avokadon kanssa.
Mausta sitruunamehulla, mustapippurilla suolalla ja intiaanisokerilla. 
Sekoita tasaiseksi.

Täytä ruis-sipsit guacamolella.
Koristele pinta basilikan lehdellä ja sormisuolalla.
Laita suolaa hyvin maltillisesti, sillä myös ruis-sipsit ja guacamole sisältävät sitä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti