sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Välittäminen saa kirkua!








Eilen ihastuttava prinsessapari sai toisensa.
Ilmassa oli kuninkaallista tuntua, jota korostettiin kotikatsomoissa sonnustautumalla juhlapukuihin.
Häähumun keskellä leivottiin marenkisen utuinen kakku, jota leikattiin kauneimmalla kakkulapiolla.
Koskettavinta tässä tapahtumassa oli kuitenkin ilo ja onni, joka välittyi tuoreesta avioparista.
Tämä juhla oli tänynnä rakkautta.
Se muistutti siitä, kuinka suuri voima rakkaudessa on.
Pidetään tämä mielessä myös silloin, kun kuljemme arkisemmissa vaatteissa. 
Annetaan välittämisen näkyä!

Marenkikakun ohje pääsi valitettavasti unohtumaan. Olinko tosiaan niin hullaantunut tuosta häähuumasta!?;) 

Ensiapuna voin kuintekin todeta että pohjat olivat pyöreään vuokaan (2 kpl) leivotut kääretorttupohjat. Ja jos haluat gluteenittoman version, tee kokonaan perunajauhosta.
Väliin laitettiin 1 pkt jäätelöä ja 150 g mustikkaa.
Sitten toinen pohja päälle ja pintaan marenkia (4 valkuaista ja 2,5 dl sokeria).
Pohjia voi kostutella vedellä, jossa on loraus sitruunaa.
Paista hetki uunissa, jotta marenki saa väriä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti