maanantai 13. lokakuuta 2014

Viimeinen on ensimmäinen!



Monilla on meneillään syysloma. Toisin on yliopistossa. 
Vaikka harjoittelukoulussa vietetään leppoisaa lomaviikkoa, riittää harjoittelijalle kokeiden korjaamista, terveystiedon tehtävien väkertämistä, kandin tekoa ja ja ja! 
Kyllä, lista on loputon. Siitä huolimatta, tai juuri siksi, olen pyrkinyt ottamaan ilon irti kaikista  
Ulkoilu, kaffihetket ystävän seurassa, hyvä musiikki, kynttilät ja jooga ovat siivittäneet syksyäni.
 Ja täytyy vielä tunnustaa että aika luppoisaan tahtiin olen niitä kouluhommia nyt "lomalla" tehnyt:)

Ja sitten arvontaan. VOITTAJA ON RATKENNUT! 
 Haluan sydämestäni kiittää kaikkia arvontaa osallistuneita ja lukijaksi jääneitä! 
Oli ilo huomata että tekin piditte Graniitin tussista ja blogistani!:)

Minulla oli kolme kultaista pojankloppia avustamassa arvonnassa. Heidän loisto idea oli kääntää arvonta päälaelleen. Yleensä voittaja selviää ensimmäisestä arvasta, jonka onnetar nostaa.
 Jokainen kuitenkin halusi nostaa lappuja ja mielellään mahdollisimman monta. Niimpä he keksivät että voittaja löytyy siitä lapusta, joka nostetaan viimeiseksi. Jännitystäkin riitti pidempään!:)

 Graniitin tussin voitti Aino.S.

Kahdella arvalla mukana! Just huippua, että tussi lähtee helposti pois! Voi huolettomammin koristella vaikka niitä peilejä. Jos teksti alkaa kyllästyttää, voi kätevästi vaihtaa tilalle jotain uutta. Ihana idea tossa maljakossakin!
Oikein paljon onnea! Toimitan tussin sinulle mahdollisimman pian:)


2 kommenttia:

  1. Voi ei miten ihana yllätys, kiitos! Kerro arvonnassa avustaneille terveisiä, oli hyvä tyyli arpoa voittaja tämä ;)

    Superkauniita kuvia tässä :) syksyn värit <3 Tsemppiä kouluhommiin nyt lomallakin!

    VastaaPoista
  2. Eikö,kerrassaan mainiota tehdä joskus asiat ihan nurinkurin! Minäpä kerron iloiset terveiset onnettarille;) Kiitos sinulle!Todellakin syksyn ihanat värit♡

    VastaaPoista