perjantai 28. marraskuuta 2014

Karjalanpiirakkaa




Ihanaista perjantaipäivää!
Pikkujoulukausi käy nyt kuumimmillaan.
Tämä viikonloppu vie minutkin taas lähemmäksi joulun tunnelmaa.
Luvassa on nyt hieman isommat pikkujoulut, sillä näihin kekereihin tulee väkeä useilta eri paikkakunnilta.
Tällä viikolla olenkin ehtinyt painia asukriisin kanssa, johon löytyi apu ystävän vaatekaapista.
 Olen ikuisessa kiitollisuudenvelassa!<3
Tänään on edessä juhlapaikan koristelua ja muuta hienosäätöä.
Iltasella saan ystäväni yökylään, tästä se viikonloppu taas alkaa!
 
 Minulla on tapana leipoa aina jouluksi itse karjalanpiirakoita, siitä tulee jotenkin niin kotoisa olo.
Ne sopivat myös pikkujouluihin pieneksi huikopalaksi, joten ei ole lainkaan aikaista leipasta näitä jo vaikka tänään.
 
Olen oppinut äidiltäni että riisipuuron voi keittää ensin veteen ja lisätä lopuksi kerma. Näin puurolla ei ole niin suurta vaaraa palaa pohjaan.
Gluteenittomiin piirakoihin olen leiponut kuoritaikinan tattari- ja riisijauhoista, ja makumaailma on läpäissyt tarkan seulan. Mikäli halua tehdä tavallisia karjalanpiirakoita, voit korvata tattarijauhot ruisjauholla ja riisijauhon vehnäjauholla, tai käyttää vain ruisjauhoja.
 


Karjalanpiirakat
(12 kpl, gluteeniton)
Riisipuuro
1,5 dl puuroriisejä
6dl vettä
1 1/4 dl kermaa
ripaus suolaa

1 kananmuna

Kuoritaikina
1,5dl vettä
1,5 dl tattarijauhoja 
1/2 dl riisijauhoja
1/3tl suolaa

Kaavilointiin tattarijauhoja

1. Mittaa puuroriisit kattilaan. Lisää n. 2 dl vettä ja keitä, kunnes vesi on imeytynyt riiseihin.
2. Lisää vettä vähitellen, kunnes riisit alkavat puuroutua.
3. Lisää lopuksi kerma ja mausta ripauksella suolaa.
4. Jäähdytä puuro ja sekoita joukkoon kananmuna (näin puuro ei kiehu uunissa yli).
5. Sekoita kuoritaikinan ainekset keskenään, leivo taikinasta pötkö ja jaa se 12 osaan.
6. Laita puolet odottamaan esim. taikinakulhoon ja päälle lautanen, jotta pohjataikina ei kovetu.
7. Levitä pöydälle tattarijauhoja ja kaulitse pohjat ohuiksi, kämmenen kokoisiksi levyiksi.
8. Lusikoi jokaselle puuroa.
9. Nosta reunat sivulta kohti keskustaa ja rypytä reunat keski- ja etusormella.
10. Paista 250 asteessa n. 10-15 min.
11. Tarjoa munavoin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti