keskiviikko 13. elokuuta 2014

Tonnikalapiirakka


Pienenpänä pidin erittäin paljon tonnikalapiirakasta, jonka ohjeen äiti oli saanut ystävältään. Tätä piirakkaa tehtiin usein ja sitä syötiin paljon! Iän myötä makumieltymykseni on kuitenkin muuttunut, ja olen alkanut kaivata piirakkaan raikkautta. Rasvainen tonnikalan ja juuston yhdistelmä ei vaan enää vetoa minuun. Samoin vehniksiin tehty pohja tuntui korostavan raskasta kokonaisuutta, joten päätin vähän tuunata tuota lapsuuden rakasta tonnikalapiirakkaa. Lopputulos oli mielestäni aivan loistava! Tätä tullaan varmaan taas leipomaan usein...ja syömään paljon ;)  Varioin piirakasta myös maidottoman version, jonka ohje löytyy tekstin lopusta.


Tuunattu tonnikalapiirakka

4dl kaurahiutaleita
1dl kaurajauhoja
1dl tattarijauhoja
1tl leivinjauhetta
3/4 dl öljyä
2 kananmunaa
3dl vettä
ripaus suolaa


Täyte

1,5 prk tonnikalaa
200g parsakaalin kukintoa
1 paprika
1/2 valkosipulinkynttä
4 kananmunaa
3 dl maitoa 
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Pinnalle
6 sipulinvartta
150g  juustoraastetta

Sekoita pohjataikinan ainekset keskenään. Taikinan kuuluu olla melko löysää. Anna sen turvota hetki ja tee sillä aikaa päällinen. Pilko parsakaali, paprika ja valkosipuli. Yhdistä kaikki täytteen aineet ja sekoita tasaiseksi.
Levitä pohjataikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kaada päälle täyte ja levitä tasaiseksi. Paista uunin alatasolla 150 asteessa n. 10 min. Lisää päälle juustoraaste ja sipulinvarret. Paista vielä keskitasossa 200 asteessa n. 10 min.

Maidoton piirakka

1 annos pohjataikinaa

Päällinen
1,5 prk tonnikalaa
200g parsakaalin kukintoa
1 paprika
6 sipulinvartta
1/2 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
4dl riisi/soija/kauramaitoa
5 kananmunaa

Valmista pohjataikina ylemmän ohjeen mukaan. Sekoita täytteen aineet keskenään. Levitä pohjataikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja lisää pinnalle täytteet. 
Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa n. 20 min.

Tässä versiossa juustoa ei siis käytetää, vaan "munamaitoa" tehdään runsaammin, jolloin piirakasta tulee maukas ilman juustoa.

Naminami!:)

8 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Tykkään tosi paljon suolaisista piiraista, joten on varmaan kokeiltava :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos, myös minä olen suolaisen piirakoiden ystävä!:) Kannattaa kyllä kokeilla, näin syksyllä tällaiset muhevat piirakat ovatkin aivan omiaan!

    VastaaPoista
  3. Namsk! nää oli kyllä herkullisia!!

    VastaaPoista
  4. Uskon kyllä että tykkäisit tästä Auroora :)

    VastaaPoista
  5. Näyttää ihanalta! Suolaisissa piirakoissa on kyllä yllättävän usein se vika, että ne on jotenkin tosi raskaita ja "tunkkasen" makuisia. Tämä menee kyllä ehdottomasti kokeiluun seuraavalla kerralla, kun kotona suolaista leivonnaista tarvitsee (tai ihan vaan tekee mieli ;)

    Sun blogi on vaan niin ihanan inspiroiva! Jatkossa kyllä munkin leipomuksista alkaa löytyä muutakin kun sitä ainaista vehnää. Monipuolisempi ja terveellisempi vaihtoehto voi todellakin olla myös se maukkaampi! Ilman mitään proteiinijauheita tai muita uusia villityksiä, joiden terveysvaikutukset on lähestulkoon samat kun litkisi bensaa ruokajuomana. Täytyy vaan rohkeasti kokeilla ja ottaa mallia viisaammilta! :)

    VastaaPoista
  6. Voi kiitos Aino, niin ihana kuulla että olen voinut blogillani innostaa käyttämään monipuolisemmin myös muita jauhoja! (:

    Olen aivan samaa mieltä myös siitä ettei proteiinijauheet ja muut keinotekoiset lisäravinteet ole lainkaan välttämättömiä terveyden ja hyvinvoinnin saavuttamisessa. Saatavilla on valtavasti luontaisesti ravintorikkaita raaka-aineita, joista voi tehdä todella maukkaita ja ravintorikkaita leivonnaisia yms. Muutosta kannattaa lähteä tekemään vaikka pienissä erissä, niin olen itsekkin tehnyt. Samalla makukin tottuu ja itse kehittyy tekijänä :)

    VastaaPoista
  7. Ohjeesi kuulostaa hyvältä ja valmis piirakka näyttää maukkaalta. Hyvät kuvat.
    Tuo pohjataikina on otettava kokeiltavaksi, täyte vaihtuu tonnikalan osalta joksikin muuksi kalaksi.
    En käytä purkkitonnikalaa ollenkaan.
    Sinulla on kaunis ja raikas blogi.

    VastaaPoista
  8. Suuret kiitosket, kiva kuulla että pidät blogini ulkoasusta! Ja tervetuloa seuraamaan blogiani:)
    Hienoa kuulla että olet päättänyt olla käyttämättä purkkitonnikalaa! Monet tonnikalan lajit ovat todella vaarantuneita ja uhanalaisia. Kalan voi hyvinkin vaihtaa johonkin muuhun kalaan! Ehkäpä minäkin kiinnittää tähän asiaan huomiota jatkossa vähän enemmän.

    VastaaPoista