lauantai 6. syyskuuta 2014

"Tätä täytyy saada lisää" fetapiirakka



Suloista sunnuntaita!

Tämä piirakka oli vähällä viedä kielen mennessään.
Kävimme äitini kanssa alkuviikossa kahvilla (tai oikeastaan teellä;) ja 
seuralaiseksi tilasimme porkkanafetapiirakkaa.
Totesimme että tätä täytyy saada lisää, joten poikkesimme kotimatkalla kaupan kautta.
Kotona käteni upposivat taikinaan, ja iltapalapöydässä saimme taas herkutella fetan ja porkkanan kutkuttavalla yhdistelmällä.
Tällä kertaa tein piirakkaan rahka-voitaikina pohjan, vaikka 
ei se ihan keveintä herkkua olekkaan.
 Halusin mahdollisimman tarkan kopion Kaffitellan piiraasta,
joten noudatin orjallisestinäkö- ja makumielikuvia alkuperäisestä versiosta;)
Pieniä muutoksia suostuin kuitenkin tekemään, jotta kaikki kotona olevat massut voisivat syödä tätä hyvillä mielin.
Vehnäjauhot jäivät laatikkoon ja tilalle tulivat riisi-, tattari- ja perunajauho.
Kopiointi onnistui, ehkäpä liiankin hyvin. 
Toivottavasti en rikkonut tekijänoikeuslakia ;)

ps. Jos kaapista ei löydy kuin vehniksiä, niin käytä niitä,
 sillä tätä piirakkaa ei kannata missata!

Porkkanafetapiirakka
(gluteeniton)

Pohja

250g voita
250g maitorahkaa
1,5 dl tattaria
1,5 dl riisijauhoa
1 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta

Täyte
6 porkkanaa raastettuna
150g fetaa
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2dl maitoa
2 kananmunaa
mustapippuria
suolaa 
juustoraastetta



Nypi rasva, jauhot ja leivinjauhe. Lisää maitorahka ja sekoita tasaiseksi (älä kuitenkaan vaivaa). 
Kaada taikina leivinpaperille ja aseta päälle toinen leivinpaperi. Taputtele levyksi ja laita kylmäkaappiin noin yhdeksi tunniksi. Taita levy kolmeen osaan ja kaulitse. Anna vielä olla n.30 min kylmäkaapissa.  Kaulitse taikina leivinpaperia apuna käyttäen pellin kokoiseksi. 

Raasta porkkanat ja lisääse pohjan päälle. Pilko feta ja sipulit ja ripottele ne piirakan pinnalle. Tee munamaito sekoittamalla kananmunat ja maito. Mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Kaada munamaito piirakan pinnalle ja lisää juustoraaste. Paista n. 25 min 225 asteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti