torstai 16. heinäkuuta 2015

Olemisen riemua













Vähintään kerran kesässä on päästävä mökkilaiturille,
 käännettävä lettuja kesäkeittiössä ja tampattava räsymattoja.
Kuinka onnellisessa asemassa olenkaan, kun olen päässyt joka kesä viettämään hetken isovanhempieni kesämökillä.
Tämän kesän mökkihetki toteutui noin viikko sitten ja iloksemme myös säät suosivat.
Yhdessä nautittiin siitä, kuinka mukavaa on laittaa ruokaa ulkona, olla hetki somepimennossa ja haahuilla vailla suorituspaineita.
Myönnettäköön että aina tuo rentoilun tilaan pääseminen ei ole niin helppoa, ainakaan minulle.
Toisaalta, huomasin että mökkiympäristö kuiskaili minulle niitä asioita, joita en arjen keskellä huomaa tai jaksa huomata.
Puhelmien akun loppuminen tuntui lopulta jopa ihan kivalta. 
Varsinkin kun akut loppuivat myös muiden puhelimista.
 Jäi aikaa läsnäololle, ja toisten aidolle kohtaamiselle.
Pyöriteltiin mansikoita suklaassa, heitettiin tikkaa, luettiin lehtiä, uitiin, sanuotiin jne. 
Työviikon kuluessa huomasin, kuinka mieli aina haahuili mökkitunnelmiin.
Hyvien muistojen pankki taisi saada taas yhden kokemuksen lisää.

Kepeää torstaita Sinulle!



Niin, että tällaista riemua voi kokea kun kohtaa aidosti rakkaimpansa.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti