lauantai 23. elokuuta 2014

JÄÄTELÖKESÄ....VAI SITTENKIN SYKSY?





 

Syksy ei ole syy olla syömättä jäätlöä. Pienellä tuunauksella siitäkin saa aikaan perin syksyisen makuelämyksen. Jotta kesän sato saataisiin viimeistä ripettä myöten talteen, voi syömättä jääneistä marjoista keitellä hilloa. Itse valmistin mustaherukka- ja karviaishilloa, jotta saisin nautiskella niitä jäätelön kera.

Yritimpä tehdä itse jopa jäätelön (ilman jäätelökonetta). 
Tiedän, ei tämä mikään uusi keksintö ole. 
Minä vaan en ollut koskaan aikaisemmin sitä tehnyt, joten päätimpä kokeilla. 
Ensin keiteltiin maitoa ja kermaa, vaahdotettiin sokerit&keltuaiset ja yhdistettiin molemmat seokset. Sitten vähän vatkailtiin ja valtkakattiin, pakastettiin ja  vatkattiin, pakastettiin, vatkattiin ja vielä vähän vatkattiin.
Jokseenkin ripeää luonnetta koeteltiin, mutta hurmaavan maun toivossa jaksoin nuo vatkaussessiot. 
Annoin jäätelön olla pakastimessa vielä seuraavaan aamuun, jolloin vuorossa oli maistelu. 
Mutta, kuinkas kävikään. Pettymys oli suuri, kun jäätelö ei ainakaan minun makuhermoja hivellyt. 
Kokeilin maustaa osaa jäätelöstä tyrnillä, mutta nyt täytyy tunnustaa että pieleen meni.
 Ahneuksissani kaadoin tyrnejä aivaan liikaa pieneen jäätelömäärään ja lopputulos oli liian kirpeä.
Toinen kiperä paikka oli jäätelöni rakenne, joka oli muuttunut yön aikana jäätelöstä jäädykkeeksi. 
Aivan huono ajatus tyrnin ja jäätelön yhdistäminen ei kuitenkaan ollut. Tein tyrnipehmistä tavalliseen kermajäätelöön ja se maistui kaikille makutuomareille.
Vähensin tyrnin määrää ja nyt oli rakennekkin kohdallaan;)
 Kannattaa siis kokeilla alla olevaa ohjetta! 

Vaikka kotijäätelöni ei tällä kertaa onnistunut,  päätin viedä hienon suunnitelmani marjajäätelöistä loppuun.
Nyt turvauduin jätskipakettiin. Lusikoin hilloa jäätelön kaveriksi ja totesin että joskus helppo ratkaisu voi olla se paras:)

Tyrnipehmis
(4 annosta)

1/2-1l kermajäätelöä
1-1,5dl tyrnimarjoja

Anna jäätelön pehmetä hetki huoneenlämmössä. Soseuta sauvasekoittimella 1dl tyrnimarjoja ja lisää joukkoon jäätelö. Halutessasi voit vielä lisätä joukkoon 0,5 dl kokonaisia tyrnimarjoja.  


Mustaherukkajäätelö
(4 annosta)

1/2-1 l kermajäätelöä
1 dl mustaherukoita
1/2 dl hillosokeria
1/3dl vettä

Valmista mustaherukka hillo. Laita kattilaan 1 dl mustaherukoita ja 1/2 dl hillosokeria sekä 1/3dl vettä. Kiehauta ja anna kiehua miedolla lämmöllä n. 13-15 min.
Tarjoa hillo jäätelön kera tai sekoita kevyesti pehmitetyn jääteön joukkoon.

Karviasjäätelö
(4 annosta)

1/2-1l kermajäätelöä
2dl karviaisia
3/4dl hillosokeria
1/2dl vettä
1/2 tl kardemummaa

Valmista karviaishillo. Laita kattilaan karviaiset, hillosokeri ja vesi. Kiehauta ja anna kiehua miedolla lämmöllä 13-15 min. Tarjoa hillo sellaisenaan tai sekoita kevyesti pehmitetyn jäätelön joukkoon.

Lisää tekstuuria ja vaihtelua jäätelöön saa esim. keksimurulla, omenahillolla tai mausteilla:)

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia jäätelöstä ja loistava tuo pyöreä muoto jäätelöpalalle!:) Itsekin olen tehnyt itse jäätelöä, ja hyvää on tullut vaikka valmistusprosessi työläs onkin :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos:) Pitää vielä joskus testata uudemman kerran, jos saisin sen jäätelön onnistumaan:)

    VastaaPoista